Terveystuloksista ja terveydestä
Haikun virallisten
terveystutkimuksien tulokset tulivat eilen Kennelliitosta. Lonkkanivelet ovat
A/A ja kyynärnivelet 0/0. Olen todella onnellinen ja helpottunut tuloksista. Samalla
kerralla tehtiin myös virallinen sydämen kuuntelu, ja tuloksena ei sivuääniä. Haikun
polvet tutkittiin myös uudestaan ja tämänkertaisen eläinlääkärin mielestä ne
olivat ihan puhtaat nollat eli terveet. Haikun polvet tutkittiin aiemmin
keväällä ja silloin tulos oli 1/1. Silloinkin eläinlääkäri totesi niiden olevan
todella vähän löysät, noin puolikkaan asteen verran. Haiku oli silloin vielä
kasvuvaiheessa, joten päätin heti hankkia uuden lausunnon. Aion kuitenkin ottaa
tuon ensimmäisen lausunnon myös huomioon jalostusvalintoja tehdessäni.
Haikun silmät tutkittiin toukokuussa, ja silloin vasemmasta yläluomesta löytyi
yksi mikro ripsi eli distichiasis. Mikroripset ovat varsin yleisiä monilla
roduilla ja tapauskohtaisesti on mietittävä voiko koiraa käyttää jalostukseen.
Vakavissa tapauksissa kyseessä voi olla varsin ikävä vaiva, jos ripset ovat
kovia ja työntyvät silmän verkkokalvoa vasten. Koira saattaa siristellä silmiä
ja ne saattavat vuotaa ajoittain. Tarvittaessa ripset voidaan nyppäistä pois
tai poistaa pysyvästi polttamalla tai leikkauksella. Vaiva on selvästi
periytyvä, mutta periytymismekanismi ei ole tiedossa. Haikulla löytynyt ripsi
ei ole aiheuttanut minkäänlaista näkyvää vaivaa. Haikulle käytettävän kumppanin
on oltava tutkitusti terve.
Shiba rotuna ei kuulu PEVISAan eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien
vastustamisohjelmaan. Shiba pennun voi siis rekisteröidä vaikka kummallakaan
vanhemmista ei olisi teetetty mitään tutkimuksia. Jalostuksen tavoiteohjelma
eli JTOkin on edelleen kesken eli sitä ei ole vielä hyväksytty Kennelliiton puolelta.
Shibaa pidetään terveenä rotuna ja sitä se yleisesti ottaen vielä onkin, mutta
kuinka kauan jos terveystutkimuksia ei teetetä tai sairaita koiria käytetään
tietoisesti jalostukseen? Myös E-lonkkaisia ja kolmosen polvisia shiboja löytyy
Suomesta, jotka todellakin oireilevat. Jotta riskiyhdistelmiä ei pääsisi
syntymään, kannatan lonkkien, kyynärnivelten, polvien ja silmien tutkimista
kaikilta jalostukseen käytettäviltä koirilta. Vielä parempi kuitenkin olisi,
että mahdollisimman moni kotikoirakin tutkittaisiin. Shiba on vielä
lukumääräisesti todella pieni rotu Suomessa, eikä esim. kaikkia C-lonkkaisia
tai 1-polvisia voida jättää jalostuksen ulkopuolelle. Tällöin pitäisi kuitenkin
miettiä tarkoin kyseisen yksilön muuta jalostusarvoa ja valita tälle mahdollisimman
terve kumppani.
Pentua hankkivan tulisi kuitenkin muistaa, että vaikka koiralla ja
käytettävällä kumppanilla olisi täydelliset terveystulokset, ei se tee koirasta
täydellistä ja tervettä tai yhdistelmästä riskitöntä. Esimerkiksi allergiat ja
erilaiset toistuvat tulehdukset tekevät koiran jokapäiväisestä elämästä
kurjempaa ja verottavat myös omistajan kukkaroa. Kannattaa siis kyselläkin
kasvattajalta myös siitä, miten terveitä koirat ovat yleisesti olleet. Esim.
alttius saada virtsatientulehduksia saattaa periytyä, vaikka sairaus ei
tietenkään itsessään periydy. Esimerkiksi allergiat saattavat vaikuttaa paljon enemmän koiran
elämään, kuin esimerkiksi C:n lonkat. Toisaalta C:n lonkatkin saattavat jo oireilla.
Suomessa on myös valitettavasti vielä sellainen tilanne, että jalostuvalinnat
terveyden osalta joudutaan tekemään lähinnä ainoastaan yksilöiden omien
tulosten perusteella. Sisarusten, vanhempien ja lähisukulaisten tulokset ovat
usein vielä kovin harvassa. Ihanne tilanne olisi, että koiran jalostusarvoa terveydellisesti
voitaisiin arvioida tarkemmin, kun yhä useampi koira sen suvusta olisi
tutkittu. Se, että yhdistetään kaksi A-lonkkaista, ei valitettavasti tarkoita
sitä, että saataisiin ilman muuta A-lonkkaisia jälkeläisiä.
Minä
olen ollut onnekas, että olen saanut koiran, joka on ollut kaikin puolin terve.
Ainoa kerta kun olemme joutuneet käymään Haikun kanssa eläinlääkärillä
rokotusten ja terveystutkimusten lisäksi, on ollut nenäpunkkitartunta. Täytyy
toivoa, että näin jatketaankin.
Kommentit
Lähetä kommentti