Ensimmäinen Runokuono-pentue on syntynyt

Ensimmäiset Runokuono kennelin pennut syntyivät tänään: kolme tyttöä ja yksi poika. Kaikki pennut ovat punaisia ja voivat hyvin. 

Haiku pääsi yllättämään minut aloittamalla synnytyksen aamu-seitsemältä. Illalla mittasin lämmöt ja alhaisimmillaan ne olivat tasan 37.0 astetta. Käytin Haikun viideltä ulkona, ja sen jälkeen sain lämmöiksi 37.4. Tuudittauduin siis siihen uskoon, että ei vielä tapahdu mitään. Haiku oli syönyt illalla normaalisti ja kävi vain silloin viideltä lyhyesti tarpeillaan. Haiku petaili lehkiltä tulon jälkeen melko innokkaasti, mutta en siltikään vielä uskonut, että synnytys vielä alkaa. En saanut enää unta, joten menin keittiöön aamupalalle. Havahduin siihen, kun Haiku kiljaisi, ja löysin sen synnyttämässä ensimmäistä pentua, kuinkas muutenkaan kuin meidän sänkyyn. :D Sain Haikun vielä houkulteltua alas pentulaatikkoon ja ensimmäinen tyttö syntyi kello 7.41.

Seuraavaa pentua saimmekin sitten odotella 2 tuntia 35 minuuttia. Koska Haiku oli rauhallinen ja supistuksia tuli harvakseltaan, en hermostunut vaikka väli venyi melko pitkäksi. Haiku keskittyi hoitamaan ensimmäistä pentua. Toisena syntyi poika, joka olikin koko pentueen isoin. Myös kolmannen pennun syntymistä saimme odotella yhtä pitkään, minuutilleen 2 tuntia ja 35 minuuttia. Toisena syntynyt tyttö on tytöistä painavin, vain kolme grammaa urosta kevyempi. Neljäs ja viimeinen pentu syntyikin sitten vain 43 minuutin päästä edellisestä. Kolmas tyttö on koko pentueen pienin, mutta erittäin sisukas. ;)

Synnytys meni oikein hienosti, vaikka vähän kestikin. Kaikki pennut ovat elinvoimaisia ja  imevät hyvin. Nyt vaan toivotaan, että kaikki kasvavat ja kehittyvät hyvin. Ensimmäiset elinviikot ovat kriittiisiä pienten pentujen elämässä. Haiku on erinomainen äiti. Ei voi muuta kuin olla ylpeä tuosta nuoresta ihanasta koirasta. Ensikertalainen kasvattaja on ylpeä, onnellinen ja väsynyt. 
















Kommentit

  1. Onnea <3 Mahtava pentue tuli, juuri sopiva <3 Kyllä on syytä olla ylpeä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! <3 Unelmien täyttymys, koon ja sukupuolijakauman puolesta. ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Progesteronitesti

Toiveikkaana uuteen vuoteen

Pentuja pentuja!