Kevään ekat mätsärit



Viime viikolla alkoi lopultakin keväisemmät kelit, ja mun kevätväsymys alkaa pikku hiljaa hävitä. Keskiviikkona 18.4. käytiin Haikun kanssa kokeilemassa mätsärissä Skanssissa. Aurinko paistoi ja väkeä oli todella paljon. Pienten aikuisten luokassa oli noin 50 koiraa. Haiku sai sinisen nauhan, ja valittiin jatkoon, muttei lopulta kuitenkaan sijoittunut. Meillä oli kuitenkin kivaa kehässä, Haiku söi onnessaan nameja ja esiintyi hienosti. Tarkoituksena olikin mennä treenaamaan ennen Pöytyän ryhmistä, joka on ensi viikon sunnuntaina. Nyt voidaan hyvillä mielin lähteä näyttäytymään pitkästä aikaa. Haiku on kyllä niin luotettava näyttelykaveri, että vaikka sitä ei kauheasti kiinnostaisinkaan touhu sinä päivänä, niin se menee aina kuitenkin kivasti. :-) 

Yllättäen pääsin kehään myös Koman kanssa, kun tuomari sattui olemaan Liisan tuttu. :-) Voi, että miten hienosti Koma osaa esiintyä ja sillä on selvästi hauskaa! Koma sai punaisen nauhan ja valittiin myös jatkoon, mutta ei kuitenkaan sijoituttu Komankaan kanssa. Hauskaa oli silti. Kuulin, että Koma oli viikonloppuna sijoittunut punaisten pentujen neljänneksi! Hienoa! 


Joiku esiintyi myös sunnuntaina Paimiossa ensimmäisessä mätsärissään. Kokemus oli vähän ristiriitainen. Ensinnäkään tuomari ei arvostellut pentuja lainkaan pöydällä, vaikka nimenomaan pöytäharjoittelu olisi tärkeää. Selitys oli, että kun isot ja pienet pennut ovat samassa luokassa, niin arvostellaan kaikki maassa. Mikä ihmeen selitys se on, kun pöytä kuitenkin oli käytettävissä! No, Joiku nosti tassun tuomarin syliin ja antoi katsoa hampaat peruuttamatta lainkaan. Ja arvostelulomakkeessa luki luoksepäästävyys tyydyttävä! :D Että näin. 


Liikkuminen meni vielä vähän sähellykseksi, mutta sinisten kehässä jo paljon paremmin. Joiku oli lopulta sinisten pentujen neljäs. Eli tosi hienosti ekaksi kerraksi! Neiti söi makkaraa kehässä ja leikitin myös odotteluaikana, joten hauskaa oli. Paikka oli myös kiva, ja mukava oli viettää aurinkoista päivää Paimiossa. Merja ja Keira olivat myös mukana. Keira ei ole vielä valmis kehään vaan totuteellaan kaikessa rauhassa erilaisiin paikkoihin ja ihmisiin, kun takana on muutto keskeltä ei mitään Kanadasta vähän vilkkaampaan elämään. Hiljaa hyvä tulee. Joikunkin kanssa tarvii treenailla, jotta tulee varmuutta, mutta muuten Joiku on tosi reipas ja tykkää kaikista.



Kommentit

  1. Meillä taitaa olla samaa vikaa Tomun kanssa kuin siellä teillä Keiran kanssa. Vieraat ihmiset saa peruutusvaihteen päälle, jos tulee liian lähelle. Hampaiden katsomisesta puhumattakaan... Mutta tosiaan niin kuin sanoit, hiljaa hyvä tulee :) Toiset kun vaan on hitaammin lämpiävämpiä kuin toiset ;) Miten olet Keiraa totuttanu vieraisiin ihmisiin? Ois kiva jakaa kokemuksia ja vinkkejä.

    VastaaPoista
  2. Heip. Juu, kyllä meillä ihmisiä vähän jännätään. Keira on ollut meillä 1,5 kk nyt ja koko elämä mullistunut ihan täysin. Kotona se on kyllä kaikkea muuta kuin varovainen luonteeltaan, varsinainen vauhtineiti. :-) Täytyy kirjoitella vaikka s-postilla kokemuksista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Progesteronitesti

Toiveikkaana uuteen vuoteen

Pentuja pentuja!